Nuoret aikuiset

Tervetuloa mukaan Emyn nuorten aikuisten (18-32 v.) toimintaan!

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry on vuodesta 2018 kehittänyt nuorille aikuisille (18-32 v.) suunnattua vapaa-ajan toimintaa yhdessä kohderyhmän kanssa. Kehittäminen alkoi Tuu messiin! -hankkeen alla (2018-2021) mutta jatkuu nyt osana Emyn peruskattausta. Tuu messiin! -toiminnan tarkoitus on tarjota osallistujalle mahdollisuus osallistua matalan kynnyksen ryhmätoimintaan, joka tukee jaksamista mielenterveyttä, sekä tarjoaa osallisuuden kokemuksia ja mielekästä tekemistä arkeen jonka kautta voi myös tutustu uusiin ihmisiin ja luoda uusia sosiaalisia kontakteja. Toiminta on ajoitettu ilta-aikaan niin, että myös työssä, koulussa tai vaikkapa pajoilla tai kursseilla käyvät pääsevät myös osallistumaan. Lähiryhmätoiminnan ja Olotila-kohtaamispaikan lisäksi Tuu messiin! löytyy myös verkosta, Discordista, jota kautta voit tutustua kävijöihin, löytää peli- tai juttelukavereita ja osallistua ryhmiin.

Toiminnan kautta on myös mahdollisuus toteuttaa itseään erilaisten vapaaehtoistehtävien kautta: haluaisitko ohjata jotain ryhmää? Toimia Olotilassa päivystäjänä? Järjestää jonkinlaisen teemakerran tai tempauksen? Otamme ilolla vastaan kaikki ehdotukset ja pyrimme mahdollistamaan niiden toteuttamisen. Alta löydät hankkeen viimeisimmän uutiskirjeen ja kutsulinkin Discordiin. Messissä! -uutiskirje lähetetään kerran kuussa ja siitä löytyvät kaikki tulevan kuun ryhmät, tempaukset, teemakerrat ja retket sun muut. Jos sinua kiinnostaisi toimia vapaaehtoisena nuorten aikuisten toiminnassa, haluat tilata uutiskirjeen tai sinulla on mitään muuta kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä Arttuun!

email: arttu.poyhtari@emy.fi

p. 050 312 5193 (puhelut ja WhatsApp)

Discordissa: arttumessis#7884

Discordiin pääset tästä!

Uutiskirje aukeaa kuvaa klikkaamalla!

Käykää myös diggailemassa meidän somea!

Emyn Tuu messiin! -hanke mediassa